Sileäkarvainen noutaja

1700-luvun lopulla Englannissa tuli suosituksi ajometsästys. Tällöin tarvittiin noutamiseen erikoistuneita koiria, joilla oli pehmeä nouto-ote. Siihen saakka metsästyksessä oli käytetty pointteri- ja setterityyppisiä koiria sekä erilaisia vesispanieleita. Ajometsästys asetti koiralle hieman erilaiset vaatimukset, sillä koiran oli stressantumatta kestettävä runsas ammunta sekä lintujen pudotukset. Koiran piti olla ehdottomasti hiljainen ja rauhallinen, jottei se säikyttäisi riistaa eikä häiritsisi ampujaa.

Käyttötarkoitus muokkasi jalostettavien koirien ruumiinrakennetta ja kokoa. Vaadittaviin ominaisuuksiin yritettiin päästä risteyttämällä lammaskoiria, settereitä, spanieleita ja vesikoiria. Lammaskoiria käyttämällä parannettiin koulutettavuutta, spanieleilla metsästysominaisuuksia, vesikoirilla vesityöskentelyä ja settereillä hyvää vainun käyttöä.

Sileäkarvaisten noutajien jalostamisessa suurin merkitys oli S. E. Shirleylla (Englannin Kennelliiton perustaja), joka risteytti näitä ”noutajia” suurten newfoundlandin koirien, suurten labradorin koirien sekä St. Johnin koirien kanssa. Nämä Shirleyn jalostamat aaltokarvaiset noutajat olivat hieman raskaampia verrattuna tämän päivän sileäkarvaisiin noutajiin.

Kaikilla englantilaisilla noutajaroduilla on tämä sama tausta. Heterogeenisesta ryhmästä koiria, joita kutsuttiin yleisnimellä "noutaja", kehitettiin kasvattajien omiin tarkoituksiin ja mieltymyksiin parhaiten soveltuvia koiria. Aaltokarvaista noutajaa kutsuttiin Suomessa aluksi pitkäkarvaisiksi noutajiksi, millä nimellä ne näkyvät edelleen vanhoissa koirakirjoissa. Lopulta rodun nimitys muutettiin vastaamaan alkuperämaan nimitystä ”flat-coated retriever” eli sileäkarvainen noutaja.

Ulkonäkö

Sileäkarvainen noutaja on keskikokoinen, iloinen, eloisa koira. Rotumääritelmän lause ”voimakas olematta kömpelö, jalo olematta hontelo” kuvaa osuvasti sen ulkomuotoa. Flatti on vahvuusasteeltaan kultaisennoutajan ja setterin välimuoto. Flatilla tulee olla voimakas luusto, mutta se ei saa tulla liian raskaaksi, sillä silloin sen rodunomainen työskentely kärsii. Sileäkarvainen noutaja ei koskaan ole matalaraajainen. Uroksen ihannekorkeus on 58-61 cm ja nartun 56-59. Uroksen ihannepaino on 25-35 kg ja nartun 25-34 kg.

Sileäkarvaisen noutajan pään muoto on rodulle tyypillinen. Viimeistään se erottaa flatin labradorista ja kultaisestanoutajasta. Sivusta katsottuna sileäkarvaisen noutajan pää on pitkänomainen. Kuono- ja kallo-osat ovat samanpituiset ja linjoitukseltaan yhdensuuntaiset. Otsapenger on vähäinen, mutta kuitenkin selvästi havaittavissa. Pään tulee olla ehdottomasti kuiva. Sileäkarvaisen noutajan karvapeite on tiheä ja laadultaan hieno tai karkeahko, mahdollisimman sileä. Hännässä ja raajoissa tulee olla runsaat hapsut. Flatin rotumääritelmän mukaiset värit ovat musta ja maksanruskea. Keltaisia pentuja syntyy satunnaisesti.

Luonne ja terveys

Tunnettu englantilainen sileäkarvaisten noutajien kasvattaja Nancy Laughton on kirjoittanut, että flatti on eläinmaailman Peter Pan. Se pitää todellakin paikkansa. Flatti on aina valmis leikkiin ja pieneen kujeiluun. Se on iloinen ja avoin koira. Sillä on hyvä itseluottamus. Se on energinen ja tarkkaavainen. Flatin iloista ja ystävällistä luonnetta kuvastaa alati heiluva häntä.

Flatti tulee toimeen hyvin lasten kanssa, joskin sen leikit voivat olla välillä liian rajut ja se voi villiintyä liian riehakkaasta leikistä. Flatti tulee myös periaatteessa hyvin toimeen toisten koirien kanssa. Se ei ehkä ole aivan yhtä sosiaalinen kuin esim. kultainennoutaja. Flatti on temperamentikas ja voi välillä olla äkkipikainen, mutta yleisesti ottaen se sopeutuu lauman jäseneksi, kun sille on tehty selväksi sen paikka lauman hierarkiassa. Sileäkarvaiset noutajat eivät milloinkaan saisi olla aggressiivisia ihmisiä tai toisia koiria kohtaan.

Sileäkarvainen noutaja on suhteellisen terve rotu. Se elää yleensä täysillä ja polttaa kynttiläänsä molemmista päistä ja ei välttämättä ole kovinkaan pitkäikäinen. Lonkkakuvaustilastojen mukaan vain n. 16 prosenttia on lonkkavikaisia ja kyynärpäiden OD:tä ei myöskään esiinny kovin paljon. Vuosittain flateilla esiintyy muutamia tapauksia patella luxaatiota. Myös varhaisiän syöpää esiintyy satunnaisesti, ja syöpä eri muodoissaan onkin melko yleinen kuolinsyy flateilla. Myös sydänsairauksia, epilepsiaa ja allergioita esiintyy jonkin verran, kuten useilla muillakin roduilla.

Täynnä energiaa

Sileäkarvainen noutaja on erittäin energinen koira ja se ei viihdy kotona löhöillen edes vanhana. Se haluaa toimintaa. Flatti oppii nopeasti ja haluaa palvella isäntäänsä. Se on joskus malttamaton ja sillä ei aina ole paras mahdollinen keskittäytymiskyky, mikä vaikeuttaa sen kouluttamista. Flatti on haaste kouluttajalle! Sileäkarvainen noutaja kehittyy hitaasti niin fyysisesti kuin psyykkisestikin ja sen kouluttaminen vaatii ohjaajalta kärsivällisyyttä.

Sileäkarvaiset noutajat ovat yleensä aina innokkaita noutamaan. Pennusta lähtien ne haluavat kantaa lähes kaikkea, mitä suuhunsa saavat. Ne myös rakastavat uimista. Näiden perusominaisuuksien vuoksi flatit soveltuvat erinomaisesti metsästys- ja metsästyskoekäyttöön. Energisyytensä ja hyvän vainunsa vuoksi ne soveltuvat myös kaikkeen muuhun mahdolliseen toimintaan kuten esim. jäljestykseen, agilityyn, pk-kokeisiin ja vesipelastukseen.